Pentuja suunnitteilla?

Meillä ei ole pentuja tällä hetkellä. Seuraava pentua suunnitteilla aikaisintaan vuoden kuluttua.

________________________________________________________________________________

Pennut syntyvät meillä kotona omassa rauhallisessa tilassa ja pentujen syntymän valvon aina itse. Ensimmäiset viikot pennut asustavat tiiviisti pentulaatikossa ja emo vahtii niiden jokaista liikettä ja äännähdystä tarkasti. Tämän herkän alkuajan emo saakin viettää kaikessa rauhassa jälkikasvuaan hoitaen eikä ylimääräisiä vierailijoita oteta vastaan. Pentuja käsitellään kuitenkin joka päivä samalla kun ne punnitaan ja tarkastetaan.

Kun pennut 3-viikon iässä alkavat liikkua enemmän, ne pääsevät meillä perheen keskelle olohuoneeseen pentuaitaukseen. Näin ne tottuvat alusta asti normaaleihin kodin ääniin ja tapahtumiin. Pentujen kanssa leikitään, ne pääsevät päivittäin touhuamaan pentuaitauksen ulkopuolelle sekä ulkoilemaan.  Niitä totutetaan mm. kynsien leikkuuseen ja muuhun käsittelyyn. Pennut pääsevät myös pikkuhiljaa tapaamaan uusia ihmisiä ja perheen muita koiria.

Noin kolmen viikon iästä alkaen pennut rupeavat saamaan äidinmaidon lisäksi myös kiinteää ruokaa. Korkealaatuinen kuivamuona on meillä perusruokana, mutta sen lisäksi pennut saavat mm. erilaisia lihoja, kalaa, raejuustoa, kananmunaa, kermaviiliä yms. makuelämyksiä.

Matokuurin pennut saavat kolmen, viiden ja seitsemän viikon iässä.

Ennen luovutusta pennuille tehdään perusteellinen terveystarkastus, ne mikrosirutetaan ja rekisteröidään Suomen Kennelliittoon. Pennut myös geenitestataan perinnöllisen linssiluksaation (PLL) varalta paitsi jos molempien vanhempien testitulos on clear.

Virallisessa pentusilmätarkastuksessa pennut käyvät 5-7 viikon iässä. Tämän varhaisen silmätarkastuksen merkitystä heelereillä ei voi liikaa korostaa mm. tiettyjen myöhemmällä iällä pigmentin alle peittyvien silmäsairauksian havaitsemiseksi.

Myheels-pennut luovutetaan noin 8-viikon iässä toimeliaisiin ja koiralleen omistautuviin koteihin. Mukaan annan jokaiselle tuttua penturuokaa alkupäiviä varten. Lisäksi pennut saavat jonkun tutuntuoksuisen lelun tai rievun turvallisuuden tunnetta tuomaan. Rekisterikirjan ja silmätarkastuslausunnon lisäksi kattava hoito-ohjekansio kuuluu myös uuden perheen mukaan laitettaviin varusteisiin.

Vaikka pennut lähtevätkin uusiin koteihin elämään ikiomien omistajiensa kanssa, ne ovat jollain tavalla aina silti ”minun lapsiani”. Kasvattajan elinikäinen tuki on siis Myheels-heelereitten apuna aina!

Pentutiedustelut s-postitse: eeva@myheels.fi

IMG_8710.JPG